Tänään luulin, että kuolen. Ainakin  melkein. Sattui aamusta asti ihan joka ikiseen luuhun, ytimeen ja niveleen. Siihen kun hiipi seuraksi iltapäivästä vielä oksetus ja pyörrytys ja olo muistutti keskivaikeaa krapulaa, niin täytyy myöntää, että mieleen hiipi ajatus siitä mystisestä tyypistä, joka joidenkin perheissä asuu, toisesta aikuisesta.
Mutta ei. Lapseni, joka on viime päivinä keksinyt, että en saa hävitä näkyvistä, tai ainakaan kuuluvista, viihtyi joten kuten lattialla, kun itse makasin sohvalla käsivarsi otsalla ja puuskutin.
En tiedä, mikä on/oli vikana, mutta lääkäriinhän en tietenkään mene :)