Eilen kävin eräällä tutulla, jota en ollut vuosiin nähnyt, hakemassa muutaman vauvan vaatteen. Itseasiassa kyseessä on erään aikanaan oikein hyvän ystäväni pikkusisko, jolle on siunaantunut kaksi kaunista tytärtä. No, koska lapseni isän kanssa olemme tunteneet yli kymmenen vuotta, niin yhteisiä tuttuja riittää, ja tämäkin ihminen "tuntee" lapseni isän. Toisinsanoen, on joskus tavannut ja tietää ihmisen.
Jotain hän kysyi minulta liittyen lapsen isään. En ehtinyt vastata siihen, kun hän jatkoi, että "kun eikös siis N ole lapsen isä?". Minä vastasin: "ei" !!! Siis aivan ajattelematta. Vasta, kun hän kysyi, että "no kuka sitten on?", tajusin sanoa, että siis joo, on "isä", biologinen isä. Voi kyllä olla, että pääasiallinen ajatukseni oli vielä isyyden kolmannessa, nimittäin oikeudellisessa, ulottuvuudessa. Mutta silti. Jotain on muuttunut päässäni. Ilmeisesti, koska noin vain vastasin, että "ei ole".
Moi! Joskus löysin tänne Moon Mamman blogista ja mielenkiinnolla luen aina mitä kirjoitat! :) Olen itse jonkinmoinen semi-yh (lapsen isän kanssa siis ollaan yhdessä mutta ei asuta yhdessä ja aika vähän se osallistuu...) ja vähän aikaa sitten kirjoitinkin aihetta sivuten. Yksi inspiraation syy oli joskus täältä lukemani juttu, että nyt ei liikene ymmärrystä niille jotka väsyvät kun on kuitenkin toinen vanhempi mukana auttamassa. :D (En muista sanatarkkaan mutta ytimekkäästi se oli ilmaistu!) Nostan kyllä hattua kaikille täysin yksinhuoltajille!! On tämä sen verran vaativaa puuhaa että kaksi tähän tarvittaisiin... Aurinkoista kevättä!
VastaaPoista