lauantai 28. huhtikuuta 2012

Froteeta, froteeta

No niin... Lapsimessuilta kotiuduttu, ja sen kyllä huomaa. Jaloissa nimittäin. Lapsi on mummilassa (ekaa kertaa jäi sinne) ja pääsin siis ilman lasta messuille. Tuliaisina ihan "perus" eli lautanen, jonka olisi tarkoitus pysyä paikallaan pöydällä, sekä harjoittelumuki. Lisäksi, saattaa olla, että tilasin Me&I:n mekon... :) En ole mitenkään ko. merkin perään merkkinä, mutta nyt oli sitten niin i.h.a.n.a., että sorruin.
Kuva on täällä Sammakkomekko :)
Ai että kuulkaa :) Nyt odottelen mekkoa saapuvaksi ja pidän itseäni hurahtaneena. Mekko on siis froteeta. Froteesta puheenollen, ajellessani mummilasta kotiin, kävin Outlet-myymälässä, joka myy mm. Nansoa. Mistä merkistä ei itselläni ole kokemusta, toki nimi on tuttu. Ostin kuitenkin froteiset "olohousut", joissa lukee takana "Sauna Collection". Toisia näin mukavia ja silti "istuvia" (sitaatit, koska ei olohousujen kuulukaan varsinaisesti istua) saa hakea! Näistä en kuvaa löydä, enkä ala omaa pakaraani blogiin kuvata:) Kuvaa siis etsin, kun olisin halunnut tilata näitä jostain lisää. Mutta eipä löytynyt. No siksipä ne kaiketi olivat jo outletissä.

Tästä tuli nyt mainospuhe, vaikka se ei ole tämän blogin varsinainen tarkoitus. Mutta näitä tulee lisää, koska löytöjään on joskus -pakko- hehkutella. Niin harvoin alan niistä nimittäin hehkumaan.

1 kommentti:

  1. Moro. :) Sua ei oo kuulunu aikoihin. Mutta mun blogissa on sulle tunnunstus, tee jos jaksat. :)

    VastaaPoista