Tekisi mieli sanoa, että se "pahin" tapahtui. Mutta ehkei se ollut pahin. Tai mikä edes on pahin?
Toinen koirani, se maailman kiltein ja lauhkein, "lasten koira" yhtäkkiä yllättäen puri lastani päähän/korvaan pari viikkoa sitten. Siis todella puri. Lapseni korvaa sitten tikattiin ja koira lopetettiin. En nähnyt muita ratkaisuja, tosin tein päätöksen hyvin äkkiä. Koska ehkä muuten en olisi sitä pystynyt tekemään.
Tämän episodin, joka oli mulle erittäin raskas, jäkiseurauksena sain osakseni eräältä ihmiseltä julkista kirjoittelua siitä, että olen eläinrääkkääjä. Koirani kuulemma tekevät jatkuvasti tarpeensa sisälle, koska eivät juuri pääse ulos. Sanoo ihminen, joka ei ole edes käynyt ikinä kotonani.
Juuri olen tehnyt paluun rakkaan ja tärkeän työni pariin nimenomaan koirakouluun kouluttamaan. Siitä olen kokenut suurta iloa, sillä sen lisäksi, että se on intohimoni, koen, että olen saanut edes palan "omaa elämääni" takaisin. Vaikka kaikkihan tämä on sitä omaa elämääni.
